Tehdä = olla ?

Minulle on vaikeaa vain tehdä. Liitän tekemiseen aina jotain arvoja ja arvostuksia. Kaikesta tulee liian merkityksellistä ja sen jälkeen kaikki muuttuu yhtä merkityksettömäksi.

Esimerkiksi nyt sitten tämä kuvataiteen tekeminen. Jos en pian muuta ajatusketjujani, tulee tästä samanlainen ajatus-merkitys-sotku, jollaisiksi ravintolakoulussa oleminen ja sosiaalityön opiskelu muodostuivat. Olen kai hieman yksinkertainen, sillä liitän pienissä aivoissani sen mitä tekee ja sen mitä on samaksi asiaksi. Kaikilla luultavasti on jonkin verran tällaista luulosairautta, mutta itselläni se tuntuu ylikorostuneen ja johtaneen päättömään harhailuun, sillä on paljon sellaista jota en halua olla. Ja jos oleminen ja tekeminen ovat sama asia – on kai myös paljon asioita joita en halua tehdä.

Mutta kun en myöskään halua olla se tyyppi, joka ei halua tehdä mitään. Perusteinaan heppoisia, itse luotuja eettisiä säännöksiä. Tähän tyyliin: ” En voi olla kaupassa töissä, sillä palveluammatit asettavat toisen ihmisen automaattisesti toisen alapuolelle – palvelijaksi” Juuri kyseisten heppoisten, idioottimaisten syiden vuoksi olen lopettanut kouluja. ”Minusta ei voi tulla sosiaalityöntekijää, sillä en halua kontrolloida muiden ihmisten elämää tai kertoa, mitä heidän tulisi muuttaa elämässään, jotta voisivat paremmin. Minusta ei ole siihen. ” tai ”Minusta ei voi tulla kokkia, sillä alalta ja koulutuksesta puuttuu täysin eettinen näkemys ja kokonaisperspektiivi luonnon toimintamekanismien suhteen, eli sen suhteen mistä ruoka tulee.” Toki vaikuttimina on ollut myös kyseisten alojen soveltuvuus omalle luonteenlaadulleni. Olen kuitenkin suurimmalta osaltaan tehnyt heikkouttani päätöksiä, jotka ilmaisevat ”sen sijaan että menisin sisälle epämiellyttävään positioon, ja yrittäisin muuttaa sen paikan paremmaksi itselle ja muille, olen pelkuri, ja lähden tekemään jotain muuta.”

Maailmassa on paljon töitä, jotka voitaisiin poistaa käyttämällä koneita, robotteja ja tietokoneita. Silti emme ole tehneet niin kovinkaan aktiivisesti. Olemme ehkä menneet puolitiehen. Rakentaneet itsellemme apuvälineitä esimerkiksi nostamiseen, sen sijaan, että olisimme alun perin rakentaneet härvelin, joka poistaa ihmiseltä tavaroiden manuaalisen siirtämisen tarpeen kokonaan. Ja miksi? Siksikö että olemme sitä mitä teemme? Ja jos emme tee mitään, emme myöskään ole mitään.

Esimerkiksi turkistarhauskysymyksen suhteen, sekä sellaisten teollisuuden alojen suhteen, joiden aika niin sanotusti on jo mennyt, luulen ymmärtäväni hieman molempia ”kiistan” osapuolia. Turkistarhauksen vastustajia ymmärrän täysin, eettis-rationaaliselta puolelta. Turkisten tuottaminen on mielestäni vastemielinen tapa tehdä rahaa, eikä sillä voi olla tulevaisuutta. En ymmärrä ihmistä, jonka mielestä on sopivaa käyttää eläintä kyseiseen tarkoitukseen, ja tarkoituksen lisäksi vielä sulloa elävä organismi koppiin, joka kooltaan ja virikkeiltään lähinnä pilkkaa eläimen olemassaoloa. 

Ja taas toisaalta, ymmärrän. Yksilön on tultava jollakin toimeen. Ja jos toimeentulon lähde tulee perintönä aiemmilta sukupolvilta, ja ”meillä on aina tehty näin”-tyylisesti, niin voi olla vaikeaa löytää mielekkäitä vaihtoehtoja. Ja sitten kun kaupunkilaiset (lue etuoikeutetut/hemmotellut), usein nuoret individualistit tulevat sanomaan, että se mitä teet, on väärin, niin onko muuta vaihtoehtoa kuin puolustaa itseään (ja olemassaoloaan) ja väittää vastaan?

Kun mietin sitä tilannetta, johon yksilö joutuu, kun häneltä viedään tekeminen pois, oli se sitten työtä tai harrastus, niin en pysty ehkä enää niin kovalla äänenpainolla, ainakaan yksilölle itselleen sanomaan, että se mitä hän tekee on väärin, ja hänen tulisi lopettaa. Toki tällä ajatuskuviollani laitan yhden yksilön työn ja mielenterveyden säilyttämisen korkeammalle jalustalle kun niiden tuhansien eläimien elämän ja hyvinvoinnin. Ihmisaivot ymmärtävät joskus paremmin ihmisaivoja kuin muiden lajien aivoja. Mutta tavallaan, juuri se, että en kykene ymmärtämään kaikkea, mikä liittyy eläimenä olemiseen, voisi olla yksi peruste miksi meidän tulisi jättää eläimet mahdollisimman paljon rauhaan.

Vaikka kokonaisuuden kannalta olisi hyvä, että kannattamattomat yritykset poistuvat keskuudestamme, on tietenkin yksilön kannalta enemmän kuin kamalaa, jos se, minkä varaan on rakentanut todellisuuttaan viedäänkin pois.

Tekemisen ja olemisen yhteenliittymässä on paljon hyvää, mutta myös todella paljon huonoa. Liitettäessä nuo kaksi yhteen yksilön identiteetti ja olemassaolo vaarantuvat aina kun tekeminenkin vaarantuu.