Hassua kuinka blogin aloittaminen on vaikuttanut kirjoittamiseeni. Aivan kuin en enää löytäisi mitään sanomisen arvoista. Kaikki mitä kirjoitan tuntuu yksinkertaiselta ja itsestäänselvältä. Tunnen itseni tarpeettomaksi. Minulla ei ole selkeitä päämääriä, joten kirjoittaminenkin tuntuu turhalta räpiköimiseltä. Toki olen tähdännyt johonkin aloittaessani tämän päättömän raapustelun. Ajattelin että saisin lisää omanarvontuntoa ja itseluottamusta jos laittaisin jotain tekemääni esille, muiden arvioitavaksi. Saisin ehkä terapoitua itseni terveeksi, ja aivan ilmaiseksi!
Huvittavinta tässä kaikessa on se, ettei kukaan edes vielä lue blogiani, ja silti panikoin siitä, miltä näytän. Tapaan panikoida myös ihan tavallisessa elämässä. Vaikka kukaan ei olisi kyseenalaistannut ääneen ihanuuttani ja ihmisarvoani, tekisin kyseenalaistamisen aivan itse. Ja toisaalta onko ihmisarvoa tai ihanuuden kokemusta edes olemassa ilman Teitä Toisia ihmisiä? Suhteessa mihin olisin arvokas tai ihana jos maailmassa ei olisi ketään? Osaisinko tuntea arvokkuuden tunnetta ilman toisia ihmisiä? Jos esimerkiksi olisin hyödyksi eläimille maailmassa jota asuttaisin ainoana ihmisenä minä, tuntisinko työni arvon ilman muiden ihmisten katseita ja arvostuksia? Vai olisiko itsearvostuksen ja itsetyytyväisyyden kohdalla pelkkää tyhjää? Kenties vain tekisin työtäni, ajattelematta sen enempää, mitä työni merkitsee. Hullua kyllä, ajatusketjuni johtaa siis päätelmään, että vain suhteessa toisiin ihmisiin olen minä. Sellainen minä, joka analysoi, panikoi ja pohtii paikkaansa. Vaikka arvostan kovasti ihmisiä elämässäni, tunnen myös vihaa sellaista maailmaa kohtaan, jossa paikkani määräytyy suhteessa muihin. En voi ikinä olla itsenäinen tällaisessa maailmassa. Aina on joku, jonka kautta olemiseni ja tekemiseni määrittyy.
Te muut pistätte vihaksi! Miksi että voi jättää minua rauhaan? Kirjoittaminenkin olisi kovin paljon helpompaa jos ei tarvitsisi pohtia muiden ymmärryskykyä tai tunteita.
Toki minulla ei kovinkaan todennäköisesti löytyisi mitään sanottavaa, jos muut ihmiset poistettaisiin todellisuudestani.
"Koko maailma nukkuu talviunta, mietti Muumipeikko. Minä yksin olen hereillä enkä osaa nukkua. Minä yksin vaellan vaeltamistani päiviä ja viikkoja, kunnes minäkin muutun lumikinokseksi, josta kukaan ei edes tiedä mitään." -Tove Jansson, Taikatalvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti